Agilityn alkeet

Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan erilaisia esteitä ja aletaan hieman jo yhdistelemään niitä toisiinsa. Alkeiskurssilla koira oppii esteiden nimet, oppii suorittamaan ne oikein ja perehdytään myös koiran ohjaamiseen kurssilla. Agility on hauska ja vauhdikas laji, jossa omistajan ja koiran yhteispeli paranee ja koira oppii arvostamaan omistajaansa eri tavalla kun omistaja tarjoaa koiralleen hauskaa ja kivaa tekemistä yhdessä omistajansa kanssa. Kurssille ei ole pääsyvaatimuksia, mutta koiran olisi oltava omistajansa hallinnassa myös vapaana sisätiloissa. Suositeltavaa on myös että seuraavat käskyt olisivat hyvin hallussa: Paikalla olo, luoksetulo.

Pentuagility

Pentuagilityn ikäraja on 4kk-12kk. Pentuagilityssä opetellaan erilaisia esteitä ja aletaan hieman jo yhdistelemään niitä toisiinsa. Pentuagilityssä pentu oppii esteiden nimet, oppii suorittamaan ne oikein ja myös hieman koiran ohjaamista harjoitellaan kurssilla. Agility on hauska ja vauhdikas laji, jossa omistajan ja koiran yhteispeli paranee ja koira oppii arvostamaan omistajaansa eri tavalla kun omistaja tarjoaa koiralleen hauskaa ja kivaa tekemistä yhdessä omistajansa kanssa. Kurssille ei ole pääsyvaatimuksia, mutta koiran olisi oltava omistajansa hallinnassa myös vapaana sisätiloissa.

AGILITY Pentuagility II

Pentuagility II on tarkoitettu jatkoksi Pentuagilityn käyneille koirakoille. Kurssilla harjoitellaan esteitä yksitellen, yhdistellään esteitä toisiinsa, harjoitellaan nopeaa ja hidasta saapumista seuraavalle esteelle.

AGILITY: Agilityn Jatko (alkeiskurssin käyneille)

Agilityn Jatkokurssilla lähdetään syventämään alkeiskurssilla opittuja asioita. Tehdään keinun ja A-esteet kontakteista varmempia, lähestyminen eri esteille eri nopeuksissa ja eri suunnista. Lähestyminen esteille myös jyrkistä kulmista. Lisäksi perehdytään lisää erilaisiin ohjaustekniikoihin. Lisätään koiralle varmuutta ja motivaatiota pujottelussa. Tehdään erilaisia ja eri pituisia ratoja. Radoilla aina paneudumme johonkin tiettyyn harjoituksiin esim. ohjauksiin, kontakteihin, pujotteluun. Taitaville koirille lisätään haastetta tekemällä "ansa" esteitä ja tässä koiran esteiden osaaminen ja ohjaaminen ovat kultaakin kalliimmat ja tärkeämmät!

AGILITY: Opettele ohjaamaan- kurssi

Opettele ohjaamaan kurssi on tarkoitettu Agilityn Jatkokurssin käyneille koirakoille. Kurssilla yhdistellään esteitä niin, että esteille meneminen ei ole helppoa, harjoitellaan eri kulmista esteelle saapumista, erilaisia ohjauksia ja kurssikerroilla on joka kerralla esteet numeroitu ja katsellaan hieman agilitysääntöjen mukaista menoa ja suorituksen arvostelua :)

AKTIVOINTI: Aktivointia ja virikkeistämistä koirille- kurssi

Kurssilla harjoitellaan käytännössä erilaisia tapoja virikkeistää (luontainen) ja aktivoida (ihmisen tarjoama ei luontainen tekeminen) koiraa. Kurssilla leikitään erilaisilla leluilla, tutustutaan Nina Ottonssonin älypeleihin, mitä kaikkea voi sanomalehdillä ja wc-paperi rullilla tehdä virikkeistämistä silmällä pitäen. Lisäksi tehdään erilaisia temppuja aktivointina, tutustutaan muutamaan agilityesteeseen mm. pussi ja putki ja vanhempien koirien kanssa voidaan katsoa mikä ihme este on keinu. Myös namien piilottaminen erilaisiin paikkoihin ja erilaisille alustoille tulee tutuksi.

AKTIVOINTI: Aktivointia ja virikkeistämistä- kurssi (ulkona)

Kurssilla harjoitellaan käytännössä erilaisia tapoja virikkeistää (luontainen) ja aktivoida (ihmisen tarjoama ei luontainen tekeminen) koiraa.

Kurssin sisältö: Tehdään erilaisia temppuja, etsitään nameja kulhojen, sanomalehtien, pyyhkeiden ja wc-rullien seasta. Tutustutaan koiran nenän käyttöön tekemällä pieni makkkarajälki jokaiselle koiralle, leikitään piilosta perheen jäsenten kesken, koira löytää uusia asioita metsästä (luontainen virikkeistäminen)

KYSEESSÄ ULKOKURSSI ! Siksi poikkeaa hieman sisäkurssin sisällöstä!

Agilitypäivä

Agilitypäivä

Agilitypäivä on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat tulla kokeilemaan agilityä yhdeksi kurssikerraksi. Agilitypäivä koostuu erilaisista venytysliikkeistä ja tietysti itse agilityesteiden kokeilusta. Agilitypäivässä kokeillaan myös itse agilityharrastuksessa vaadittavia paikka ja luoksetulo käskyjä. Agilitypäivän kesto on noin 1-1,5 tuntia. Kurssille otetaan max. 8 koirakkoa, joten varaa pian paikkasi!

Arkitottelevaisuuden TEHO- kurssi

 

BH- kurssi

BH- kurssi (käyttäytymiskoe)


Käyttäytymiskoe, josta saadaan koulutustunnus BH, on esikoe kaikkiin palvelus- ja pelastuskoiramuotoihin. BH- kokeen läpäiseminen kertoo myös koiran yhteiskuntakelpoisuudesta. BH-koe koostuu tottelevaisuusosiosta, kaupunkiosiosta. Tottelevaisuusosiossa koiran on suoritettava tiettyjä tottelevaisuusliikkeitä vapaana ja kytkettynä. Kaupunkiosuudessa koiraa arvostellaan tilanteissa joita tulee vastaan arkielämässä. Kurssilla harjoitellaan seuraamista, mukaan lukien eri askellajit sekä kokeen kaavio, henkilöryhmä, istuminen, eteen istuminen, maahanmeno, luoksetulo, sivulletulo ja paikallaolo. Harjoituksiín lisätään erilaiset häiriöt,jotta saadaan suoritusvarmuutta koiralle. Kaupunkikerralla totutetaan koiraa toisiin koiriin, ohituksiin ja yksin odottamiseen. Kurssi on suunnattu koirakoille jotka tähtäävät BH-kokeen suorittamiseen, mutta tarvitsevat vielä harjoitusta. Toki se sopii myös muille jotka haluavat kouluttaa koirastaan yhteiskuntakelpoisen.

BH kokeenhan voi suorittaa kaikki rotuun katsomatta 1-vuoden täyttäneet koirat. Toivottavaa olisi, että koira osaisi edes perusteet seuraamisesta, istua ja mennä maahan käskystä.

Kurssille tulisi olla auto mukana, jonne koiran voi välillä laittaa odottamaan omaa vuoroaan ja omistaja voi osallistua tunnille myös ilman koiraa.

Esineruutu- kurssi

Esineruutukurssi sopii koiralle palveluskoiralle joka aloittelee PK- harrastamista tai joka on iloinen ja leikkisä ja yhteistyöhaluinen ohjaajansa kanssa. Koira oppii ilmaisemaan ja tuomaan erilaisia tavaroita( Avaimet, hanskat, leluja ) metsästä merkityltä alueelta.

4 kerran kurssilla tehdään alkein ja perusharjoituksia joista jatketaan keväällä lumitilanteen mukaan.

Etsintä- kurssi

Kurssilla opetetaan koira etsimään ja tuomaan esine käskystä. Esim. avaimet, puhelin, kaukosäädin tms. Osallistuja tuo mukanaan itse tavaran jonka haluaa opettaa koiralleen. Kurssilla koira oppii etsimään tavaran myös piilosta käskystä ja tavoitteena olisi myös harjoitella tavaran noutoa. Sopii kaiken ikäisille koirille.

Hajutunnistus/erottelu- kurssi

 

Harrastelukurssi (Hämeenlinnassa)

Harrastelu -kurssilla kurkistetaan erilaisiin koiraharrastuksiin avoimin ja iloisin mielin. Ensimmäisellä kerralla harjoitellaan hieman arkitottelevaisuutta (esim. istuminen, maahanmeno, perusasento, luoksetulo, paikallaolo ym.) Toisella kerralla harjoitellaan näyttelykuvioita ja koiran esittämistä näyttelyasennossa sekä samalla tulee myös harjoiteltua luoksepäästävyyttä. Kolmannella kerralla kurkistellaan tokon maailmaan, nyt koirakoille selviää mitä ihmeen liikkeitä ovat esim. ruutu, hyppy, jäävät liikkeet, merkki jne. Neljännellä kerralla tutustutaan RallyTokoon, tehdään erilaisia tehtäviä radalla (mm. seuraaminen, käännös, pujottelu jne.) Viidennellä kerralla aiheena on temppu/aktivointi jolloin opetetaan koirille erilaisia kivoja temppuja sekä hyödynnetään koirien loistavaa hajuaistia. Kaikki mukaan harrastamaan!

Jälkikurssi

Jäljestäminen on koiran vaistotoimintaa ja se on koiralle helppoa, koska sen hajuaisti on todella hyvä. Motivointi jäljestämiseen tapahtuu usean eri vietin avulla. Hyvällä jälkikoiralla on positiivinen taistelutahto ja halu ponnistella ratkaistakseen tehtävän. Tärkeä ominaisuus on myös kyky keskittyä. Koiran koolla ei ole suoranaista vaikutusta jäljestykseen. Jälki tehdään siten, että ihminen kävelee maastossa sovitun reitin ja pudottaa kävelyuralleen keppejä. Maan pinta murtuu askelten alla ja koira haistaa tämän perusteella jäljen kulun maastossa. Jäljen hajun voimakkuus riippuu jäljen iästä ja sääolosuhteista. Koiralle opetetaan, että se käskystä aloittaa jäljen etsimisen ja ilmaisee jäljeltä löytämänsä ihmisen pudottamat esineet eli kepit ohjaajalleen. Alussa koira useimmiten innostetaan jäljestämään ruuan, leikkikalun tai koiralle tutun henkilön avulla. Se voidaan esimerkiksi opettaa seuraamaan ruuan hajua, lihaa, makkaraa ja jäljen päässä se saa palkkioksi syödä ruuan. Opittuaan rauhallisesti ja vasta käskyn saatuaan jäljestämään ruokakipolle, koira totutetaan vähitellen seuraamaan ihmisen jättämään hajuvanaa. Tästä jatketaan jättämällä jäljelle keppejä, pidentämällä jälkeä. vanhentamalla sitä, tekemällä maaston muotoisia, vaihtelevia reittejä.

KOIRAHIERONTA- KURSSI

 

KOULUTUSOHJAAJA TUTKINTO OSA 2

 

Koirajuoksu eli Canicross Alkeet- kurssi

Koirajuoksun Alkeet


Tässä on oiva ja yhteinen liikuntamuoto koiralle ja omistajalle! Koirajuoksu, jota kansainvälisesti kutsutaan termillä "canicross" tulee Euroopasta. "Cross" sanalla viitataan maastoon (cross country) ja "canicross" on liikkumista maastossa koiran kanssa. Koko ja vetokyky eivät ole ratkaisevimmassa asemassa, kun startataan koirajuoksukisaan; koirakko etenee lenkillä juuri sitä vauhtia kuin mitä juoksija koiran perässä pystyy ylläpitämään.

Kaikki koirarodut chihuahuasta alkaen pystyvät juoksemaan vähintäänkin samaa vauhtia kuin ihminen, joten tervetuloa kokeilemaan ennakkoluulottomasti uutta lajia kaikki koiraharrastajat, koiran rodusta tai roduttomuudesta piittaamatta. Saatatte löytää aivan uuden tavan pitää yllä niin omaa kuin koirankin kuntoa ja kilpailuviettisimmät voivat laajentaa kilpailulajikokoelmaansa.

Vetovyö ja joustinnaru riittävät aluksi. Lenkkarit ja verkkarit jalkaan ja menoksi! Jos sinulle ei ole ensimmäisellä kerralla omia välineitä, niin voit laitata niitä meiltä.

Kurssin pitää Michela Kärkkäinen, joka on saavuttanut Canicrossin SM- pronssia 2008 ja SM Hopeaa 2009 koiransa Beben kanssa.

Koiratanssi

Koiratanssi kurssilla harjoitellaan näyttäviä ja hyödyllisiä liikkeitä, joista yhdistellään sarjoja - yhdistäen niihin myös omistajan oman valitseman musiikin mukaan. Koiratanssi kurssi kestää yhteensä 12 kertaa kerran viikossa. Kouluttajan oma koira on joillakin kerroilla mukana esimerkkikoirana, jolloin näillä kerroille yksilöohjaus suoritetaan kauempaa. KOuluttajan koira on mukana vain kerroilla joilla tehdään hieman vaikeampia liikkeitä. Koiratanssi kurssilla käydään mm. seuraavia temppuja: takaosan päällä istuminen, peruuttaminen, seuraaminen, sivulle, seuraaminen peruuttaen, jalkojen välistä pujottelu, taiteillaan erilaisten temppujen lomassa takajaloilla, opetellaan tervehtimään yhdellä tassulla, leikitään kuollutta, ryömitään. Omistaja tuo itse musiikin jokaiselle kurssikerralle mukaan, joka on cd:levyllä ja valmiiksi kappale tiedossa. Ensimmäisellä kerralla katsotaan kuinka hyvin valittu musiikki sopii koiran luontaiseen tapaan liikkua ja tehdä asioita. Pyrimme tekemään liikkeistä niin sujuvan tanssin, ettei rytmi rikkoudu vaan tanssi olisi yhtä ja sulavaa ja tavoitteena olisi myös saada talutin pois omistajan ja koiran välistä.

Kontaktieste- kurssi

 

Koulutusohjaaja tutkinto OSA 1

 

Koulutusohjaaja tutkinto OSA 3

 

Kuinka motivoida koiraa- kurssi

Kurssilla käydään läpi erilaisia keinoja motivoida koiraa. Miten saat koiran innostumaan/kiinnostumaan lelusta? Kuinka erilaisia leluja voi käyttää palkkiona? Kuinka käytät ja hallitset saalisviettiä koulutuksessa? Kuinka namilla palkataan oikein ja oikea-aikaisesti. Kuinka palkkion sijainti vaikuttaa erityisesti opetusvaiheessa koiran suoritukseen. Kurssi on kaikentasoisille, olet sitten aloittelija tai TOKOssa kilpaileva koirakko. Kurssille ei ole ikärajaa.

LAPSI & KOIRA- KURSSI

Lapsi & koira- kurssi on tarkoitettu kaikille 7-17-vuotiaille lapsille. Kurssilla lapsi/nuori oppii kommuniokoimaan koiran kanssa, oppii käsittelemään sitä, kuinka hihnassa kuljetaan, kuinka toisia koiria ohitetaan, kuinka toista koirakkoa/ihmistä voi oman koiran kanssa tervehtiä kohteliaasti, kuinka koiralle opetataan peruskäskyjä istu, maahan, paikka, luoksetulo, odota, ei ota, tehdään runsaasti aktivointitemppuja, testataan koiran nenänkäyttöä rullien avulla, katsekontaktia, sekä harjoitellaan käytännössä ajoitusta. Kurssin ensimmäiselle kerralle ei koiria mukaan!

Laaja Koulutusohjaaja Tutkinto

Tutkinto on avoin kaikille, jotka haluavat laajan tietämyksen koirasta, koiraroduista, koiran kouluttamisesta, yleisimmistä käytösongelmista, koiran aktivoinnista ja virikkikkeistämisestä. Tutkinnon sisältö: (Päivitetään sitä mukaa kun aineisto varmistuu) Koiran alkuperä Erilaiset rotutyypit ja niiden käyttäytyminen Rauhoittavat singaalit ja niiden merkitys Lauma ja johtaja Johtajuus, mitä se on ja missä se näkyy Johdonmukainen koulutus Miksi, millä, miten ja milloin koiraa palkitaan Palkitsematta jättäminen Oikea-aikainen palkitseminen Liiallinen vaatiminen ja seuraukset, missä raja kulkee Miksi koira ei tottele Vahvistetiheys, sen nostaminen ja laskeminen Kriteeri, nostaminen ja laskeminen Koiran motivointi Aktivointi ja virikkeistäminen Juoksut ja murrosikä Murrosikäisen kouluttaminen Nuoren pennun kouluttaminen Vanha koira ja sen opettaminen Liiallinen pureminen ja haukkuminen Erilaiset eroahdistustyypit, mitä eroahdistus on ja miten sitä voi hoitaa Pelko, mitä se on ja miten pelkoa käsitellään Pelkoaggressio, mikä se on ja miten sitä hoidetaan Kurssien suunnittelu ja toteutus Yksityistuntien suunnittelu ja toteutus Tutkintoon ilmoittautuminen on sitova!

Metsäjäljen Alkeet- kurssi (avoin kaikille koirille)

Mitä on metsäjälki:
Metsäjälki koe on Palveluskoirien suosituin koemuota. Kokeisiin saavat osallistua kaikki PK-kilpailuoikeuden omaavat rodut. Jälki on kuitenkin, mitä mainion harrastus ja aktivointi keino kaikille koirille.

NÄYTTELYT: Koira ei anna koskea- kurssi

Kurssi on tarkoitettu kaikille, joille käsittely tuottaa vaikeuksia. Syynä voi olla luontainen arkuus, pelosta johtuva arkuus, koira pelkää vieraita ihmisiä tai koiraa on käsitelty rajusti ja siitä on seurannut pelko vieraita kohtaan. Kurssilla perehdytään nimenomaan yksilöllisesti käsittelyyn, eli koira antaa katsoa hampaat, antaa koskea ja käsitellä itseään ilman pelkoa tai arkuutta. Kurssin tarkoitus on saada sekä omistajalle, että koiralle varmuutta vieraan käsittelyyn ja tehdä käsittelystä positiivinen riippumatta kuka käsittelee. Kurssille voi tulla, vaikkei näyttelyihin olisi menossakaan. Kurssi on pienryhmä, jonne otetaan vain 6 koiraa!

NÄYTTELYT: Liikkuminen ja kaaviot- kurssi

Kurssilla käsitellään kehässä oikean tyyppistä omalle rodulleen soveltuvaa liikkumista, kuinka ohjaaja esittää koiran, miten tuomarin käskystä tehtävät kaaviot menevät ja lisäksi perehdytään koiran esittämiseen rivissä. Kurssi soveltuu erityisesti koirille, jotka peitsaavat, riehuvat kehässä, eivät malta olla rivissä aloillaan tai muuten vain haluaa varmuutta ja häiriötä koiran esittämiseen näyttelyitä silmällä pitäen.

PAIKALLAMAKUU/SEURAA- kurssi

Paikallamakuu/seuraa kurssi on tarkoitettu kaikille niille, joilla paikallamakuu alkaa sujumaan jo häiriöttä. Kurssilla tehdään mm. seuraavia harjoituksia. Paikallamakuu: etäisyyttä ja aikaa, 0,5-2m etäisyydellä toisesta koirasta paikallamakuu, ohjaaja menee piiloon, makuu kellotetaan, harjoitellaan todella vaikeita harjoituksia: muut kurssilaiset kiertävät paikalla makuussa olevan koiran ympäri kävellen ja juosten, lisäksi myös omistaja tekee muiden kanssa yhtaikaa saman, koira paikalla makuuseen ja lähdetään juosten koirasta pois päin, pujotellaan paikallamakuussa olevien koirien ympäri ensin omistaja ja sitten omistaja koiran kanssa yksitellen. Seuraamisen haasteet: perusasento ja sen tarkkuus ja viilaus, seuraamisen viilaus, tempon vaihtelut seuraamisessa, käännöksen vasemmalle ja oikealle. Lisäksi harjoitellaan liikkeestä maahan menoa.

PENTUJEN Touhukurssi

 

Pentu TOKO- kurssi

Kurssi on tarkoitettu yli 4kk vanhoille pennuille. Kurssilla käydään tottelevaisuuskokeiden alokasluokan alkeita mm. paikalla makaaminen, seuraaminen, liikkeestä maahan meno ja seisominen, luoksetulo ja tokohyppy (madalletulla versiolla). Pennun olisi hyvä osata ennestään istua ja mennä maahan, muita vaatimuksia kurssille ei ole. Mukaan voi tulla vaikkei kokeisiin aikoisikaan!

Pentujen Jatkokurssi

Pentujen Jatkokurssi on tarkoitettu koirakoille jotka ovat käyneet pentukurssin.

Kurssin tarkoitus on saada tottelevaisuutta pidemmälle, leikkihetkiä unohtamatta joissa päästään ylläpitämään koiraan sosiaalisuutta toisiin koiriin. Kurssilla harjoitellaan: Jatketaan luoksetuloharjoituksia häiriössä (toiset kurssikoirat), pidennetään paikalla oloa istualteen, harjoitellaan paikalla makuuta, toisten koirien ohituksia, vetämättä hihnassa- harjoituksia, ei ota, odota, seuraaminen, sivulletulo, katsekontakti, harjoitellaan koirien nenänkäyttöä vilttien ja herkkujen avulla. Pennut pääsevät leikkimään ja samalla harjoitellaan innokkaan pennun rauhoittamista/kerrataan pentukurssilta.

Kurssi on tarkoitettu kaikille 4kk-9kk vanhoille pennuille.

Pentujen Perustottis- kurssi

Pentujen Perustottis kurssilla perehdytään ja harjoitellaan tiiviisti ja tehokkaasti seuraavia asioita:

Istu, maahan, luoksetulo, odotus, sivulle, seuraaminen, kontakti, kuinka rahoittaa vilkas pentu.

Kurssi poikkeaa muista pentukursseista seuraavasti:

Yksi kurssikerta kestää 30min (normaalisti 45min). Tällä tavalla tehostetaan yllä olevia asioita 6 kurssikerralla.

Pentujen Tehotottelevaisuus

Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 10 kerralla laajasti tottelevaisuuden osa-alueita nuoren pennun kanssa. Kurssilla harjoitellaan: 3 erilaista keinoa rauhoittaa villkas pentu, istu, maahan, tehdään erilaisia temppuja aktivointimielessä, tavarasta luopumista, Paikka, luoksetulo häiriöttä ja häiriössä, Katsekontakti, sivulle, seuraa, pentujen käsittelyharjoituksia, odota, ei ota, ohituksia, seiso, käännös vasemmalle ja oikealle, hihnassa kulkemista, paikalla makuun aakkoset. Kurssilla käydään myös teoriassa kuinka pennun saa lopettamaan puremisen, mitä ovat rauhoittavat singaalit, kuinka palkitseminen tapahtuu, mitä on ajoitus ja miksi se on tärkeä jne. Kurssi on kokonaisuutena hyvä käytöstapojen ja tottelevaisuuden harjoitteluun, sekä auttaa omistajaa paremmin kouluttamaan koiraansa. Kurssi kestää 10 koulutuskertaa kerran viikossa. Kurssille ikäraja on 3kk-12kk. Tältä kurssilta voi halutessaan hyvin jatkaa tottelevaisuuden tehokurssille, jossa lähdeään syventämään oppeja lisää ja vaikeustaso nousee.

Pentujen Touhupäivä

Pentujen Touhupäivässä pennut saavat leikkiä turvallisesti keskenään ja harjoitella tärkeitä taitoja muiden kanssa olemisessa. Lisäksi noin 50min-1tunti kestävässä touhupäivässä harjoitellaan luoksetuloa, tuota tärkeää taitoa häiriöttä ja häiriössä. Pennun sosisaalistaminen varhaisessa vaiheessa muihiin koiriin on äärimmäiseen tärkeää,jotta pennusta kasvaa itsevarma, tasapainoinen ja luotettava koira toisten koirien seurassa. Touhupäivään voivat osallistua kaikki 10vk-6kk ikäiset pennut.

Pentujen leikkikoulu

Kurssin ikäraja on 3kk-6kk. Pentujen leikkikoulussa harjoitellaan leikkimään toisten koirien kanssa, Jokaisella koulutuskerralla puhutaan tärkeistä asioista pennun kasvamiseen liittyen kuten: Miksi sosiaalisuus muita koiria, ihmisiä, lapsia jne. on tärkeää? Rauhoittavat singaalit, mitä ne on, ja kuinka voi myös itse niitä käyttää vartalollaan apuna koiran rauhoittamisessa. Pentu puree omistajaa ja hihnaa, kuinka pennun saa lopettamaan ja miksi pentu tekee näin? Viimeisellä kerralla tutustutaan pentujen nenänkäyttö taitoihin sisätiloissa. Lisäksi puhutaan vielä ihmisiä vasten hyppimisestä ja sen poiskouluttamisesta ja tehdään harjoituksia asiihen liittyen. Lisäksi harjoitellaan kolme erilaista keinoa rauhoitaa vilkas pentu.

Perustottis- kurssi

Perustottis kurssilla perehdytään ja harjoitellaan tiiviisti ja tehokkaasti seuraavia asioita:

Istu, maahan, luoksetulo, odotus, sivulle, seuraaminen, kontakti.

Kurssi poikkeaa muista pentukursseista seuraavasti:

Yksi kurssikerta kestää 30min (normaalisti 45min). Tällä tavalla tehostetaan yllä olevia asioita 6 kurssikerralla.

Kurssi on tarkoitettu yli 6kk ikäisille koirille. Alle 6kk ikäisille koirille sama kurssi, joka on pennuille suunnattu: Pentujen perustottis- kurssi.

Pidennetty Arkitottelevaisuuden alkeet

Pidennetyssä arkitottelevaisuuden alkeet kurssilla käydään 4 kerran kurssin samat asiat:

Arkitottelevaisuuden alkeiskurssi on tarkoitettu kaikille yli 5 kuukautta vanhoille koirille. Kurssi antaa hyvän lähtökohdan koiran kouluttamiseen ja aktivointiin. Kurssilla koira pääsee tekemään asioita, joita tulee vastaan jokapäiväisessä elämässä, kuten tottelevaisuutta, aktivointia, hihnakäytöstä ja ohituksia.

Kurssilla harjoitellaan: istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, luoksetuloa ilman häiriötä sekä häiriössä, käskyjä sivulle ja seuraa, katsekontaktia, huomiomerkkiääntä, tehdään hyödyllisiä aktivointitemppuja, lisäksi harjoitellaan ohitustilanteita ja hihnakäytöstä. Kurssi sisältää myös kirjallisen materiaalin.

Tämän lisäksi harjoitellaan:

seiso, paikalla makuu yksin ja ryhmässä, luoksetulo häirittynä, seuraamisen ja sivulletulon tehotreenaus, ja liikkeestä seiso ja maahan alkuharjoituksia.

Pidennetty pentukurssi

 

Puuhakurssi (Hämeenlinna)

Puuhakurssilla harjoitellaan arkitottista sekä tokosta tuttuja mukavia liikkeitä. Opetellaan mm. seuraavien liikkeiden alkeita: ruutu (koiran lähetys määrättyyn paikkaan), merkki (esineen kiertäminen), hyppy (harjoitellaan toko-esteen ylitse menoa) sekä opetetaan koirille mukavia temppuja. Tämä kurssi sopii kaikentasoisille koirakoille. - tule pitämään hauskaa koirasi kanssa!

RallyTOKON Jatko

RallyTOKOn Jatko


Rallytokon Jatkokurssilla jatketaan siitä mihin jäätiin alkeiskurssilla. Tarkennetaan suorituksia ja tehdään pieniä ratoja koirakon tason mukaisesti.

Rally-Toko on hauska harrastus, jota voi harrastaa kaikenikäiset ja kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin hännät heiluen.

Laji on kehitetty 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa. Virallinen laji Rally-Toko on ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Tanskassa, Norjassa, Hollannissa ja Englannissa. Lisäksi epävirallisia kilpailuja järjestetään ainakin Ruotsissa. Saksassa ja Italiassa on toimintaa, mutta tarkkaa tietoa lajin tilasta näissä maissa ei meillä toistaiseksi ole.

RallyTOKOn Alkeet

Rally-Toko on hauska harrastus, jota voi harrastaa kaikenikäiset ja kaiken kokoiset koirat ja ihmiset! Tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen kontakti, liikkeet suoritetaan hymyssä suin hännät heiluen. Laji on kehitetty 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa. Virallinen laji Rally-Toko on ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Tanskassa, Norjassa, Hollannissa ja Englannissa. Lisäksi epävirallisia kilpailuja järjestetään ainakin Ruotsissa. Saksassa ja Italiassa on toimintaa, mutta tarkkaa tietoa lajin tilasta näissä maissa ei meillä toistaiseksi ole.

Rataleikkikurssi (Hämeenlinnassa)

Rataleikkikurssilla harjoitellaan erilaisia temppuja RallyTokon-tyyliin. Kurssilla suoritetaan erilaisia ratoja joissa on kohtia joissa pitää suorittaa annettu tehtävä. Tehtävinä on esim. seuraamista, istumista, käännöksiä, pujottelua, pysähtymistä, askelia eteen, taakse ja sivulle. este hyppyjä, maahan menoja, paikalla oloa, erilaisia silmukoiden tekemisiä jne. Kurssilla opetetaan kuinka saadaan opetettua radan kaikki osa-alueet.

Sirkustemppukurssi

Oletko ikinä ajatellut mihin kaikkeen koirasi voisi pystyä? Oletko ihaillut ja hämmästellyt sirkuskoirien taitoa ja tasapainoilua mitä erilaisimmissa asennoissa?

Monet luulevat että temppujen tekemisestä ei ole mitään hyötyä, mutta temppujen tekeminen ei ole turhaa touhua, vaan usein ohjaaja on rennompi temppuja tehdessään.

Temppujen tekeminen koiran kanssa ei ole turhaa, vaan se virkistää koiraa esimerkiksi TOKO harjoituksissa tai jossain muussa lajissa. Temppujen tekeminen tuo vaihtelevuutta myös kisakoiran harjoituksiin.

TEEMATUNTI: Perustottis kuntoon- tunti

 

TEEMATUNTI: TOKO Alokasluokka- tunti

Toko alokasluokka- tunnilla harjoitellaan sinun haluamiasi asioita, jotka kuuluvat TOKO alokasluokka kurssiin. Muita liikkeitä pystytään harjoittelemaan, mutta valitettavasti ei toko hyppyä.

Luoksepäästävyys
seuraaminen
käännökset seuraamisessa
paikallamakuu
liikkeestä seisominen
liikkeestä maahan menoEteen istuminen

TEEMATUNTI: Vauhtia luoksetuloon- tunti

Vauhtia luoksetuloon- tunnilla harjoitellaan liinassa luoksetuloa. Luoksetulo pyritään samaan iloiseksi, nopeaksi ja harjoitellaan keinoja, joilla luoksetulosta saadaan harjoittelulla myös varma.

Onko koirasi epäluotettava luoksetulossa?
Tuleeko, mutta ennen sinua menee muualle?
Eikö koirasi tule luokse lainkaan häiriössä?

TEMPPU- kurssi

Tule opettamaan koirallesi kivoja temppuja! Kurssilla opetetaan esim. koira peruuttamaan, pujottelemaan jaloissa, hyppimään jalan ylitse tai käsien lävitse, kiertämään esine jne.

TOKO 1 Aloittelevat harrastajat Alokasluokka- kurssi

paikkamakuun alkuopettelu, katsekontakti, seuraamisen ja perusasennon alkeet luoksepäästävyys, paikkamakuun kertaus, seuraaminen, jossa myös pysähdykset seuraamisen kertaus, jättöliikkeistä maahanmenon alkeet, luoksetulo paikkamakuu, jättöliikkeistä seisomisen alkeet, luoksetulo seuraamisessa nopeuden vaihtelut, hypyn alkeet

TOKO Alokasluokka- kurssi

paikalla makuu, seuraaminen kytkettynä, luoksepäästävyys ja liikkeestä seisominen.

Kurssille pääsyvaatimuksena on osattava paikallaolon alkeet siten että koira pysyy paikalla väh. 5m matkan. Muita vaatimuksia että koira on hallinnassa ja osaa peruskäskyt.

TOKO Kilpailevat- Ryhmä

Toko - Kilpailevat- ryhmässä käydään erilaisia harjoituksia: Luoksetulon pyäsytyksiä, ruutu harjoituksia, tarvittaessa myös tunnistusnoudon harjoituksia, seuraamisen hiontaa, paikalla makuuta ja kontaktitreenejä! Täytyy olla jo kilpaillut tai koira pitkälle koulutettu edellä mainittujen asioiden mukaisesti, jotta kurssilta saa kaiken irti.

TOKO Noutamisen alkeet- kurssi (Avo)

 

TOKO Rennosti kisaamaan- kurssi

Oletko kova jännittämään kokeisiin menoa? Reagoiko koirasi jännitämiseesi, jonka takia kisaaminen on vaikeaa? Tule harjoittelemaan kisaamiseen liittyviä ongelmia. Miten jännitystä voi lievittää? Kuinka saan koirani toimimaan, vaikka itseäni jännittäisi?

TOKO Sivulle/seuraa- kurssi

Kurssilla harjoitellaan tiivistä, suoraa ja halukasta oikea-paikkasta sivulle tuloa. Seuraamisessa perehdytään tiiveyteen, oikea-paikkaisuuteen ja innokkuuteen. Sivulletulossa koira opetetaan tulemaan sivulle mistä kulmasta tahansa (taitavemmat koirat, jotka ovat jo harjoitelleet sivulle tuloa). Sivulletulo harjoituksissa takapuolen käyttö korostuu (koirat jotka osaavat jo tulla sivulle).

TOKO: Avoin luokka- kurssi

Kurssilla käydään läpi Tokon avoimen luokan liikkeet sekä kerrataan perusasioita. Kurssille voi osallistua, vaikka ei olisi vielä suorittanut Tokon alokasluokan koetta. Koiran täytyy kuitenkin hallita jonkin verran perusasioita kuten seuraamista, sivulletulo, paikallaolo, maahanmeno sekä vähintään jättävien liikkeiden alkeita.

Tokon avoimeen luokan liikkeitä ovat: nouto, hyppy, seuraaminen, liikkeestä maahanmeno sekä seisominen, luoksetulo, johon kuuluu koiran pysäytys kesken luoksetulon, kaukokäskyt ja paikalla olo.

TOKO: Kontakti- kurssi

Kurssilla perehdytään katsekontaktiin. Käskystä katsekontakti, perusasennossa, seuraamisessa ja paikalla makuussa katsekontaktin ylläpitäminen. Kurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat perehtyä perusteellisemmin katsekontaktiin erilaisissa harjoituksissa. mm. tokossa katsekontaktin ylläpitäminen on tärkeää, ja usein myös vaikeaa, joten kurssi perustuu nimenomaan katsekontaktin ylläpitämiseen erilaisissa liikkeissä.

TOKO: Kontakti/seuraa- kurssi

Kontakti / Seuraa -kurssille perehdytään tiiviiseen kontaktiin ja näyttävään seuraamiseen. Tehdään kontaktiharjoituksia sekä harjoitellaan seuraamista niin että koira pysyy seuraamisessa oikeassa kohdassa koko ajan. Harjoitellaan seuraamisen täyskäännöksiä, käännöksiä niin oikealle kuin vasemmalle. Perehdytään myös seuraamisen nopeuden vaihdoksiin ja paikalla käännöksiin.

TOKO: Seuraaminen ja paikalla makuu

Kurssi on tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat häiriötä tai varmuutta seuraamiseen ja paikalla makaamiseen. Kurssilla käsitellään seuraavia asioita: perusasento, seuraaminen, käännökset vasemmalle, oikealle ja täyskäännös, lisäksi paikalla makuu ryhmässä muita kurssikoiria häiriönä hyödyntäen.

Tehoagility

Tehoagility on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat käyneet Silkkitassun agilityn alkeet kurssin. Kurssilla lähdetään syventämään agilityä, yhdistellään esteitä sarjoiksi. Tehdään aktivoinniksi temppuja välissä. Tehoagility sisältää yhteensä 10 harjoituskertaa ja antaa hyvän lähdön aktivoinniksi tai kilpailumielessä kurssille tuleville koirakoille. Sekaryhmä pennuille 4kk -> ja aikuisille koirille!

Toko kisavalmiit- kurssi

Tottelevaisuuskokeiden alemmissa luokissa kisaaville ja kisaamaan aikoville suunnattu kurssi. Kurssilla hiotaan alokas- ja avoimen luokan liikkeiden yksityiskohtia sekä kokeenomaisia suorituksia. Kurssi soveltuu koirakoille, jotka tarvitsevat suoritusvarmuutta liikkeisiin häiriössä sekä käskytettynä. Kurssilla keskitytään liikkeiden oikeaoppiseen näyttävään suoritukseen. Tälle kurssille osallistuvien koirakoiden tulisi osata suurin osa alokasluokan liikkeistä ja oltava ohjaajansa hallussa.

Jenna Kantola kouluttaja Tampereelta pitää tämän kurssin!

Tottelevaisuuden Tehokurssi

Tottelevaisuuden Tehokurssi kestää yhteensä 10 koulutuskertaa. Kurssilla lähdetään liikkeelle perusasioista kuten istuminen, maahan, paikalla olo ja tähdätään aina pysöytysliikkeeseen saakka. Kurssi harjoitellaan mm: istu, maahan, paikka, katsekontakti, sivulle, seuraa, seiso, käännös vasemalle ja oikealle, paikallamakuu yksin ja ryhmässä, luoksetulo häiriöttä ja häiriössä, eteen istuminen luoksetulosta, pysäytysliikkeenä seisominen, sekä runsaasti kativointitemppuja. Kurssille osallistuminen vaatii alkeiskurssin suorittamisen tai alkeiskurssi asioiden omaamisen ennen kuin kurssille voi ilmoittautua. Kurssille ilmoittautumiseen ei ole ikärajaa.

Vauhtia luoksetuloon- kurssi

Vauhtia luoksetuloon- kurssi antaa hyvät vinkit ja harjoitusmahdollisuudet varmaan luoksetuloon myös häiriön alaisuudessa. Mikäli koirasi tulee luoksesi laiskasti, epäluotettavasti, hitaasti tai vain ja ainoastaan kun häiriöitä ei ole ympärillä, kurssi on juuri sinua ja koiraasi varten. Kurssilla harjoitellaan erilaisilla tavoilla luoksetuloa ensin ilman häiriötä ja kun luoksetulo alkaa sujumaan, lisätään pikku hiljaa häiriötä harjoitukseen. Luoksetulot suoritetaan turvallisesti liinassa ulkokursseilla.

Arkatassut

Arkatassut- kurssi on tarkoitettu kaikille aroille/epävarmoille koirille, joilla itseluottamus on hukassa. Lisäksi kurssi lisää omistajan luottamusta koiraansa, sekä koiran luottamusta itseensä ja omistajaansa. Kurssi antaa hyvän pohjan epävarman koiran koulutukseen ja aktivointiin.

Kurssilla tehdään erilaisia harjoituksia, jotka lisäävät koirasi itseluottamusta, sekä parantavat omistajan ja koiran välistä suhdetta.

Kurssilla harjoitellaan: totutetaan koiraa yllättäviin ääniin, tehdään muutamia venytysliikkeitä, jotka toimivat myös koiran aktivointitemppuina, Tehdään harjoitus jolla voidaan hitaasti totuttaa koira ihmiseen ja saada ihmisistä koiralle positiivinen kuva. Ihmisharjoituksissa vain kouluttaja itse toimii totutettavana henkilönä.

Arkitottelevaisuuden alkeet

Arkitottelevaisuuden alkeiskurssi on tarkoitettu kaikille yli 5 kuukautta vanhoille koirille. Kurssi antaa hyvän lähtökohdan koiran kouluttamiseen ja aktivointiin. Kurssilla koira pääsee tekemään asioita, joita tulee vastaan jokapäiväisessä elämässä, kuten tottelevaisuutta, aktivointia, hihnakäytöstä ja ohituksia.

Kurssilla harjoitellaan: istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, luoksetuloa ilman häiriötä sekä häiriössä, käskyjä sivulle ja seuraa, katsekontaktia, huomiomerkkiääntä, tehdään hyödyllisiä aktivointitemppuja, lisäksi harjoitellaan ohitustilanteita ja hihnakäytöstä. Kurssi sisältää myös kirjallisen materiaalin.

Arkitottelevaisuuden jatko

Arkitottelevaisuuden jatkokurssilla lähdetään syventämään alkeiskurssilla opittuja asioita. Jatkokurssi on tarkoitettu kaikille niille, jotka osaavat arkitottelevaisuuden alkeiskurssilla käydyt asiat, ja ovat valmiita uusiin haasteisiin. Kurssilla tulee mukaan erilaisia häiriötekijöitä, jotka vaikeuttavat suoritusta, mutta tekevät suorituksesta myös varmemman kun koira harjoiteltavan asian oppii tekemään häiriön alla.
Kurssilla harjoitellaan vasemmalle käännöstä kulmissa, varmaa paikalla oloa, sekä paikalla makuuta, luoksetuloa häiriön alaisuudessa, seisomiskäskyä ja sarjatyöskentelyä. Kurssi sisältää myös kirjallisen materiaalin. Kurssi on tarkoitettu kaikille yli 6 kuukautta vanhoille koirille.

Kanttarellikurssi

Onko koirasi vailla aktivointia, ja sinä vailla sieniä? Tekemällä yhteistyötä saatte kummatkin oman osuutenne touhusta.

Koirien hajuaisti on niiden tärkein aisti, jolla ne tutkii erilaisia viestejä ympäristössään. Hyödyntämällä ja kehittämällä koirasi hajuaistia, annat koirallesi mielekästä mukavaa puuhaa, ja itse saat ehkä sienikorisi täyteen sieniä.

Kun koira saa käyttää hajuaistiaan, se pysyy rauhallisena ja ylimääräinen energia kanavoituu oikeaan luonnonmukaiseen puuhaan. Metsässä sieniä hakiessaan myös koirasi tasapainoaisti kehittyy kun se saa liikkua epätasaisessa maastossa. Lisäksi sienien etsiminen rauhoittaa vilkasta ja malttamatonta koiraa ja kehittää sen keskittymiskykyä.

Naksutinkurssi

Naksuttimen käyttö koulutuksessa on helppo ja nopea tapa kertoa koiralle oikein tehdystä suorituksesta. Naksuttimen avulla muokkaamme koiran käytöstä haluttuun suuntaan/ asentoon. Naksuttimella kouluttaminen perustuu oikea aikaiseen palkitsemiseen, joka motivoi koiraa harjoittelemaan, koska palkitseminen tulee tarpeeksi usein ja ajoissa.

Kurssilla käydään lävitse naksuttimen perusteet, oikea aikainen palkitseminen, sekä harjoittelemme naksuttimen käyttöä koulutuksessa. Kurssilla ei ole ikärajaa.

Ohitukset kuntoon -kurssi

Vastaantulijoiden ohitustilanteet usein tuottavat vaikeuksia koiran kanssa. Koira joko innoissaan haluaa mennä tervehtimään vastaantulijaa häntäänsä hurjasti heiluttaen, tai sitten niskakarvat pystyssä nostaa metelin ja pyrkii ohitettavan luokse kielloista huolimatta.

Kun ohitustilanteet harjoitellaan koiran kanssa kunnolla ja koiraa palkitaan rennosta rauhallisesta ohituksesta, koiran on helpompi tehdä ohituksia omistajansa kanssa lenkeillä.

Kurssilla harjoitellaan ohituksia eri etäisyyksiltä ja eri tilanteissa, ja lisäksi käymme lävitse miksi koira räyhää hihnassa? Mikä on aiheuttanut tilanteen muodostumisen ja miten tilanteen voisi korjata? Kurssilla ei ole ikärajaa.

Pentukurssi

Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen, sosiaalistamiseen ja aktivointiin. 3-6 kuukauden ikäisen pennun käsitykseen maailmasta ja eri asioista voi vielä vaikuttaa.

Kurssilla harjoitellaan: koiran käsittelyä, katsekontaktia, istumista, maahan menemistä, paikalla oloa, luoksetuloa, tutustutaan toisiin koiriin, pennun rauhoittamiskeinot, aktivoidaan pentua hauskoilla ja hyödyllisillä aktivointitempuilla. Kurssilla pentu pääsee tekemään sellaisia asioita, joita se tarvitsee jokapäiväisessä elämässä. Kurssi sisältää myös kirjallisen materiaalin.

Vesimakkarajälkikurssi

Vesimakkarajälki soveltuu kaikille koirille, mutta erityisesti se on tarkoitettu nuorille ja leikkisille koirille, jotka tarvitsevat uutta tekemistä. Jälki on tehty makkaran keitinliemen hajusta ja jäljellä on kannustimena pieniä makkaran paloja. Jäljestys lisää koiran itseluottamusta kun se saa itsenäisesti työskennellä ja sen tekemiin päätöksiin luotetaan.

Vesimakkarajälki on Silkkitassun oma kurssi. Vesimakkarajälki on leikkisä ja hauska harrastus niin omistajalle kuin koiralle ilman turhia paineita. Hyväksi todettu aktivoimistapa ja aivojumppa ylivilkkaille ja nuorille koirille.

Vetämättä hihnassa -kurssi

Vetämättä hihnassa- kurssi antaa hyvän pohjan kauniisti hihnassa kulkemiseen. Jokainen koiran omistaja haluaa koiransa kulkevan hihna löysällä, turhia kiirehtimättä. Hihnassa kiskova koira on omistajalle hyvin epämukava, sekä lisäksi hihnassa vetävä koira ei nauti vetämisestä, mutta vetää, koska sitä ei ole koskaan opetettu kulkemaan hihnassa. Koiralle pitää kertoa kuinka hihnassa kuljetaan, jotta lenkkeilystä tulisi kummallekin mukava hetki.

Kurssilla harjoitellaan kauniisti hihnassa kulkemista, sekä sitä, että saadaan koira hieman valppaammaksi lenkkeillä, että se seuraa myös omistajansa liikkeitä paremmin. Lisäksi harjoitellaan ihmisen (ohjaaja) sekä muiden kurssikoirien kohtaamista ja millä tavalla tiukoissa tilanteesa voi toimia koiransa kanssa jos koira on innokas tervehtimään. Kurssilla käydään lävitse myös syitä siihen, että miksi koira vetää?